Oehlandt & Co toimi ohjelmistoyritys Variantumin taloudellisena neuvonantajana miljoonan euron rahoituskierroksessa.
Variantum, joka toimittaa tuotehallinta- ja konfigurointiohjelmistoja massaräätälöitäville tuotteille, keräsi kasvuyhtiösijoittajilta noin miljoona euroa, ja Variantumin omistuspohjaa uudistettiin. Sijoittajien lisäksi Oehlandt & Co auttoi yhtiötä uuden hallituksen kokoamisessa. Hallituksen puheenjohtajana aloitti Nokialla tuotannosta ja massaräätälöinnistä vastannut Juha Putkiranta. Samassa yhteydessä käynnistettiin toimitusjohtajahaku, minkä seurauksena Variantumin uutena toimitusjohtajana aloitti Pekka Blomberg.
Sijoituksen ja hallitusuudistuksen myötä Variantumin omistajastrategia yhtenäistettiin ja yhtiön selkeänä tavoitteena on nyt kansainvälinen kasvu. Variantumin tiedote löytyy täältä.
Lokakuu 2016.
K. Hartwall Invest Oy Ab, pitkäjänteisiin sijoituksiin keskittynyt perheyritys, ostaa tytäryhtiönsä Micro Beverage Holding Oy:n kautta osuuden Diamond Beverage Oy:stä. Diamond Beverages on johtava craft-oluiden ja -siidereiden sekä muiden kansainvälisten juomien maahantuonti- ja myyntiyhtiö. Oehlandt & Co toimi sijoituksessa K. Harwall Investin taloudellisena neuvonantajana.
Oehlandt & Co on ilolla edesauttamassa Suomen craft-juomatarjonnan monipuolistumista.
Maaliskuu 2016.
Oehlandt & Co Oy toimi Ixonosin hallituksen taloudellisena neuvonantajana Tremokon tekemän pakollisen julkisen ostotarjouksen kohtuullisuuden arvioinnin osalta ja toimitti ostotarjouksesta Ixonosin hallitukselle Fairness Opinionin. Maaliskuu 2015.
Oehlandt & Co toimi Rollockin taloudellisena neuvonantajana 1,3 miljoonan euron suuruisessa rahoitusjärjestelyssä. Rollock kehittää älylukkoja, joiden avaimena toimii matkapuhelin. Rahoitusjärjestelyssä Rollockiin haettiin kasvurahaa ja kun uutta pääomasijoittajaa ei haluttu vielä mukaan, sijoittajiksi valittiin yksityishenkilöitä. He toivat yhtiöön sijoituksen lisäksi eri alojen osaamista ja suhdeverkostoaan tukemaan alkuperäistä yrittäjää Rollockin kehittämisessä ja kasvussa (nk. Patient Capital ja Match-making -lähestymistapa). Tammikuu 2015.
ASSA ABLOY osti Flexim Securityn, suomalaisen turvallisuusteknologian ja -ohjelmistojen sekä näihin liittyvien palvelujen toimittajan. Oehlandt & Co toimi Panostajan ja muiden myyjien (johdon) taloudellisena neuvonantajana yrityksen myynnissä. Velaton kauppahinta oli 27 miljoonaa euroa, minkä lisäksi maksetaan enintään 8 miljoonan euron lisäkauppahinta. Flexim Securityn liikevaihto tilikaudella 2014 oli 34 miljoonaa euroa ja käyttökate 2,7 miljoonaa euroa. Omistajan vaihdoksessa kansainvälisistä, teollisista ostajaehdokkaista ASSA ABLOY globaaleine verkostoineen ja vahvoine asemineen Suomessa valikoitui parhaaksi kumppaniksi Flexim Securitylle. Elokuu 2015.
Oehlandt & Co toimi taloudellisena neuvonantajana, kun henkilöstöpalveluyritys Argentan yrittäjä päätti siirtyä eläkkeelle ja luopua yrityksestään. Yrityksen myynnissä ostajaksi nousi pääomasijoittajan sijaan Barona, Suomen suurin henkilöstöpalvelualan yritys, joka jatkaa kasvuaan yritysostoin. Argentalle löytyi omistajan vaihdoksen ansiosta luonteva jatkaja, koska yhdessä Barona ja Argenta kykenevät vastaamaan suurasiakkaidensa liiketoimintatarpeisiin tehokkaammin, joustavammin ja asiantuntevammin. Argenta -konsernin liikevaihto on yli 30 miljoonaa euroa. Maaliskuu 2015.