Oehlandt & Co – Räätälöityä yrityskauppaneuvontaa jo 10 vuotta
Yrityskauppaa harkitsevalla yrittäjällä tai omistajalla on edessään ratkaiseva päätös ja suuri muutos. Joskus on kyseessä oma tai suvun elämäntyö. Neuvonantaja taas sitoutuu puolesta vuodesta vuoteen kestävään projektiin, josta maksetaan onnistumispalkkio vain sen toteutuessa. Yhdessä onnistuminen vaatii luottamusta ja uskoa, muuten tehdään helposti paljon turhaa työtä ja hukataan arvokasta aikaa. Elämäntyön onnistunut realisointi tai yrityksen kasvun turvaaminen omistus- tai rahoitusjärjestelyn avulla saattaa vaarantua.
Neuvonantajana pääsee tekemään yhteistyötä mielenkiintoisten, persoonallisten ja sinnikkäiden ihmisten kanssa eri toimialoilta. Työssä näkee hyvin, miten luovasta ja ahkerasta aineksesta suomalainen yrittäjä on tehty ja samalla mille perustalle maan talous ja tulevaisuus rakentuvat.
Yrityskauppaprojektia tekee tyypillisesti kaksi investointipankkiiria. Kauppaneuvotteluissa ja kaupan kohteen tarkastuksessa eli due diligencessä on lisäksi mukana muutama juristi ja tilintarkastaja. Laajaa organisaatiota ei siis tarvita, vaan kuhunkin tapaukseen kootaan edellä kuvattu projektitiimi. Pienellä tiimillä saadaan toteutettua kansainvälinenkin kauppa, kunhan mukana on oikean kokemuksen omaavia, päteviä ja sitoutuneita asiantuntijoita. Työ on hyvin henkilö- ja henkilökemiakeskeistä. Soppa ei välttämättä parane kokkien määrää lisäämällä.
Tällaisessa palvelumuodossa palataan lähelle entisaikojen käsityöammattien etiikkaa. Tyydytystä saadaan ammattitaitoisesti suoritetusta työstä, jossa hyödynnetään kertynyttä osaamista ja kontaktiverkostoa. Jokainen projekti hoidetaan huolella asiakasta ymmärtäen. Yhdessä puretaan myös vaikeita ongelmia, joihin ei ole välitöntä ratkaisua. Asiakkaan etua ajetaan sitkeästi mutta eettisesti ja mielellään autetaan niitä, joille neuvojen ja tuen lisäarvo on suurin: esimerkiksi yrittäjiä, joille yrityskaupat eivät ole arkipäivää.
Yrityskauppaa tehdessä ei saisi lukittua yhteen tiettyyn ratkaisumalliin, vaan pitää vaihtoehdot avoimina mahdollisimman pitkään. Tällöin päästään myös kaikkien osapuolten kannalta parhaaseen neuvottelutulokseen. Väkisin kauppaa ei kannata tehdä. Yrityksen arvo saattaa olla suurempi, jos malttaa odottaa parempaa hetkeä ostajien ja/tai myyjien kannalta. Yrittäjien kannattaisi yrityskauppaa suunnitellessaan mahdollisuuksien mukaan jo ajoissa rakentaa operatiivisia kontakteja potentiaalisiin ostajakandidaatteihin. Esimerkiksi teknologiayhtiö saadaan sujuvammin myytyä, jos ostaja tuntee tarjoaman ja palvelut jo ennestään asiakkaan näkökulmasta.
Kompaktina ja fokusoituneena neuvonantajayrityksenä pystyy keskittymään kuhunkin asiakasprojektiin täysin ja miettiä luovia ratkaisuja sen onnistumiseksi. Isossa organisaatiossa aikaa täytyi käyttää uusien projektien hankkimiseksi, jolloin projektityö jäi helposti junioreille ja kokeneemmat tekijät olivat mukana vähemmän.
—
Kun perustimme Oehlandt & Co:n kymmenen vuotta sitten, eli aikana IT-kuplan ja finanssikriisin välissä, päätimme keskittyä neuvonantajan roolissa pelkästään asiakastyöhön ja asiantuntemuksen käyttöön ja kehittämiseen. Tämä näyttää varsin hyvin onnistuneelta ja pitkäkantoiselta valinnalta. Asiakkaiden ymmärtämistä on myös lisännyt itse yrittäjänä toimiminen, mahdollisuus sijoittaa kasvuyhtiöihin ja olla mukana sellaisten hallitustyössä. Asiat ovat monitahoisempia kuin nuorena investointipankkiirina luulee. Pitkän linjan perheyrittäjät näkevät tilanteet toisin kuin nopeiden voittojen tavoittelijat. Sovelluksia ja pelejä kehittävät elävät eri fysiikan lakien mukaan kuin teollisuuslaitteiden valmistajat. Elämänkokemus antaa ymmärrystä ja osaamista erilaisten kokonaisuuksien hahmottamiseen ja kasassa pitämiseen. Psykologinen silmä, neuvottelutaito ja ihmistuntemus kehittyvät vuosien mittaan ja kokemuksen myötä.
Haasteena pienellä organisaatiolla on olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja asiakkaan muistissa juuri silloin, kun hän tarvitsee asiantuntemusta yrityskaupan tai rahoituskuvion järjestelyn suunnitteluun ja toteutukseen. Yrityksen elinkaaressa harvinaiset ja ainutlaatuiset hankkeet ovat neuloja paisuvassa datan ja signaalien heinäsuovassa.
Hienoimpia asiakassuhteita ovat sellaiset, joissa yhteistyötä tehdään uudestaan vuodesta toiseen. Työ soveltuu parhaiten henkiselle puolimailerille tai hiihtäjälle. Kovia intervalleja ja sitten taas rauhallisempaa. Toisaalta välillä pitää pystyä punnertamaan maksimitulos, kun aikaa on vähän ja paineita paljon. Yrityksen myynti kestää helposti vuodenkin, jolloin omistajan ja asiakasyrityksen johdon kanssa tulee läheiseksi. Kun projekti päättyy, tiivis yhteydenpito vähenee ja loppumisen haikeus vaihtuu arjeksi ja uusiksi projekteiksi – niin asiakkaalla kuin meilläkin.
Kiitämme lämpimästi asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme, jotka ovat kymmenen vuoden mittaiselle Oehlandt & Co:n taipaleelle osallistuneet. Toivottavasti pääsemme jatkossakin yhdessä ratkomaan uusia pähkinöitä!